Oletko miettinyt miten ihanaa olisi tavata ihminen ilman muureja, maskeja, sydän sydämen kanssa vain ollen siinä olemassa. Ilman tuomitsemista, arvostelua, kilpailua vain olla ihminen ihmiselle? Luepa alla olevani kirjoitukseni tästä aiheesta.
Minun sieluni tervehtii sieluasi sinussa
Mietinpä tässä sellaista asiaa, miksi meidän täytyy kilpailla, olla toista yläpuolella, pyrkiä täydellisyyteen, puolustella itseämme ja taistella omaa olemistamme vastaan. Tuntuu, että elämä on yhtä taistelua vain olemalla kuka olet. Taistelulla tarkoitan kanssakäymisiä muiden ihmisten kanssa, jossa aina on joku, jolla on mielipide, epäilystä, tuomitsevuutta, kateutta tai muuten vain mielensäpahoittajan mieltä.
Tämä ajatus nousi mieleeni, kun suunnittelin kokeilevani meditaatiota läheisessä kultaisessa buddhatemppelissä vuorilla. En ole koskaan ennen ollut munkin johdattamassa meditaatiossa, saati käynyt tässä temppelissä. Silti mietin jo sieluni silmin, kuinka ihanalta tuntuisi tavata tuo munkki, jolla ei ole egoa kamppailemassa minun ja hänen sydämen välissä. Ajatus siitä sai minut melkein itkemään – kuinka kaipaankaan sellaista aitoa yhteyttä kahden sielun välillä, jossa olemme vain siinä hetkessä, kipuinemme, virheinemme, kauneudessamme ja omassa valossamme tai varjossamme. Ilman kysymyksiä, tuomitsevuutta tai ihmettelyä, vain puhtaassa ymmärryksessä ja universaalissa rakkaudessa.
Tunnen, kuinka olen todella kyllästynyt jatkuvaan selittämiseen ja puolustelemaan sitä, mitä olen ja mitä teen. Olenko nainen, mies, neutri? Olenko kiinnostunut miehistä vai jotain muusta? Uskonko rokotuksiin vai en? Uskonko johonkin ja miksi? Onko lapsia? Ai ei ole, miksi? Miksi et katso uutisia? Kauheata kun on tätä sun sitä... Aina pitäisi mahtua johonkin lokeroon tai esittää mielipiteitä joka asiasta. Rakkaan mieheni sanoin, joskus voi myös olla sanomatta mitään ja olla ilman mielipidettä tai vastaamisvelvollisuutta. Kysymysten ja olettamusten vyöry saa henkisen henkeni haukkomaan. Koen välillä, että on helpompaa vetäytyä ja pysyä kaukana ihmisistä.
Mitä se keneltäkään on pois, mitä minä olen? Olenko alieni, yksisarvinen, violetti, rokkistara, lapseton nainen tai jos uskon enkeleihin, universumiin, johdatukseen, taikuuteen, hyvyyteen ja iloon? Olen valinnut tien, joka toimii minulle, ja monien mutkien ja surujen kautta löytänyt tieni hyvyyteen ja valon seuraamiseen. Tämä tieni perustuu energiaan, kiitollisuuteen ja positiivisuuteen, ja siihen, että elän ilossa ja omassa valossani. Kuuluuko tämä valinta kenellekään muulle? Ei oikeastaan kuulu 😊
Onneksi tässä maailmassa on biljoonia ihmisiä ja sieluja, joten niitä, joiden kanssa haluaa hengailla, löytyy varmasti. (Ja on niitä munkkejakin varmasti miljoonia 😉) Olemme täällä oppimassa ihmiselämästä ja egostamme, peilaamme toisistamme ja opimme tunnistamaan myös niitä omia ei niin täydellisiä puolia. Tarkoitus ja aikomus tässä elämässä tulisi kuitenkin olla ilo ja hyvyys. Vanhalta (jo edesmenneeltä) ystävältäni on jäänyt elämään lentävä lausahdus ja se kuuluu näin: "On kiva olla kiva." Yritän siis osaltani olla kiva ja tuoda valoa maailmaan ja joskus tarvitsen sitä myös muilta. Ei kukaan jaksa yksin loistaa.
Ehkä tämän vuoren kultaisen temppelin munkin tapaaminen olisikin juuri minulle hyväksi tähän kohtaan, jotta pääsisin kohtaamaan ihmisen ilman näitä egon esteitä, tuntemaan sydänten yhteyden täysin tuntemattoman sielun kanssa, olemaan vain sitä mitä on. Kaikissa meissä on se sydämen pyhyys, josta puhun; maailma on ehkä vain himmentänyt sitä. Sinä olet oikeasti se kaunis sielu, jonka tahtoisin kohdata juuri tässä universaalin rakkauden energiassa. Minun maallisissa mielen kamppailuissa, uskon kuitenkin että näin voi tapahtua ja uskon siihen hyvään ihmisissä ja uskon että tämä yhteys voi löytyä.
Painan vielä käteni yhteen ja laitan ne sydämeni kohdalle ja lausun pyhän viisauden:
Namaste... (Vapaalla suomennoksella tarkoittaakin, "minun sieluni tervehtii sieluasi sinussa" <3)
Suurella Sydämellä,
Nelly x
(Kirjoitettu 2024 keväällä asuessani Espanjassa vuorilla)